Osallistuin lauantaina Kansalaisareenan / Turun Valikkoryhmän järjestämään Turvallisuuden eri näkökulmat vapaaehtoistöissä -seminaariin, joka pidettiin Lounatuulet yhteisötalossa. Seminaari pidettiin yhteisötalon toisessa kerroksessa Pihlajasalissa. Päivä aloitettiin rennolla kahvittelulla ja hedelmäbuffetilla. Osallistujia oli yhteensä noin kolmisenkymmentä (30).
Seminaarin avasi Kansalaisareenan Sini Hirvonen, hän toivotti kaikki tervetulleiksi ja esitteli seminaarin puhujat. Seminaarin aloitti virallisesti Trasekin puheenjohtaja ja freelance yhdenvertaisuuskouluttaja Panda Erikson aiheella yhdenvertaisuus vapaaehtoistyössä.
Panda käsitteli yhdenvertaisuutta puheensa aikana hyvin laajasti; tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaista käytännöntilanteisiin ja hyvän kohtaamisen pelisääntöihin. Hänen johdollaan osallistujat tekivät niin sanotun etuoikeuskävelyn, jonka tarkoituksena on herättää ihmiset ajattelemaan omaa etuoikeutettua asemaansa sekä ympärillään tapahtuvaa rakenteellista ja välitöntä syrjintää.
Vaikka lakiaspekteja ei tällä sektorilla aina mietitä samalla tavalla, Panda muistutti, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakia tulee noudattaa myös vapaaehtoistyön puolella. Hän jakoi vapaaehtoistyötoimintaan kaksi pääpointtia yhdenvertaisuuden näkökulmasta:
Ketä palvellaan? Merkitys: ketä järjestö haluaa toimintaansa ja kuka siihen toimintaan pääsee mukaan? Tarkemmin tämä tarkoittaa muun muassa toimintaympäristöstä huolehtimista: onko tila esteetön? Pääseekö siellä kulkemaan esimerkiksi pyörätuolilla tai rollaattorilla? Onko osallistuminen tehty helpoksi? Onko esimerkiksi järjestön mainonnassa ja viestinnässä erilaiset ihmiset edustettuina niin, että potentiaalinen vapaaehtoinen kokee voivansa osallistua toimintaan ihonväristään, vammastaan, iästään, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuolestaan huolimatta? Onko toimintaympäristö turvallinen niin fyysisesti kuin sosiaalisesti? Painotetaanko turvalliseen ympäristöön, jossa kukin voi tulla toimintaan mukaan omana itsenään alistumatta esimerkiksi rasistiselle tai homofobiselle käytökselle tai ”vitsailulle”.
Toinen tärkeä pääpointti on organisaation palveleminen: vapaaehtoinen edustaa tietyllä tasolla yhdistystä esimerkiksi tapahtumassa. Toimiiko hän silloin yhdistyksen arvojen mukaisesti? Ensisijaisesti yhdistyksellä on aina vastuu turvallisuuden varmistamisesta.
Yleisten hyvien neuvojen lisäksi Panda kävi läpi, millaista on hyvä kohtaaminen muun muassa näkövamman, kuulovamman tai liikkumisesteen omaavan henkilön kohdalla. Hän kävi läpi rasismia vapaaehtoistoiminnassa, tarkemmin miten ei pidä toimia. Ohjeiksi Panda antoi mm. representaation muistaminen mainonnassa ja markkinoinnissa, puhutaan ensiksi suomea (ei tehdä oletuksia henkilön taustasta) ja eritoten järjestön tulee tukea vapaaehtoisiaan vaikeiden tilanteiden kanssa. Esimerkiksi jos vapaaehtoinen kohtaa tapahtumassa flyereita jakaessaan rasistista kommentointia tai häirintää. Järjestöllä tulee olla suunnitelma, mitä tilanteen sattuessa tehdään.
Lopuksi Panda käy läpi sukupuolen moninaisuutta, transsukupuolisten ja muunsukupuolisten hyvää kohtaamista ja kaikkien huomioimista ja turvallista osallistumista toimintaan. Neutraalius ei hänen mukaansa riitä, vaan järjestön pitää muistuttaa, että kaikki ovat tervetulleita toimintaan.
Pandan puheenvuoro oli erittäin hyvä ja herätti myös keskustelua sekä järkytystä. Eräs osallistuja koki shokin, kun Panda kertoi Suomen translain vaativan yhä sukupuoltaan korjaavalta henkilöltä lisääntymiskyvyttömyyttä. Hän ei ollut tiennyt tätä aiemmin ja tämän ihmisoikeusrikkomuksen kuuleminen oli järkytys.
Toisen puheenvuoron piti Eeva Siivonen, Turun mielenterveysyhdistys ITU:n vastaava ohjaaja, aiheesta vapaaehtoisten turvallisuus: kartoita riskit, ennalta ehkäise vaaratilanteet. Eeva avasi puheensa kertomalla Murphyn lain kiteyttävän hänen mielestään hyvin teeman ytimen. Hän tiivisti lain sen tunnetuimpaan muotoon: ”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”. Tämän vuoksi riskien kartoitus ja vaaratilanteiden ennalta ehkäisy huolellisella turvallisuussuunnittelulla on erittäin tärkeää.
Siivonen muistuttaa, että inhimillisessä toiminnassa on aina riski, että jokin menee pieleen. Yksinkertaisin tapa huolehtia turvallisuudesta on avunsaannin varmistaminen. Tätä hän lähti ohjeistamaan kysymällä, kuinka monella älypuhelimen omistajalla on valmiiksi ladattuna Suomi 112 -sovellus. Jos se ei ollut ladattuna omaan puhelimeen, käski hän ladata sen paikan päällä heti. Sovelluksen avulla voidaan jäljittää soittajan sijainti, mikä on todella kätevää varsinkin retkien järjestäjille.
Turvallisuus on tilanne, jossa riskit ovat pienemmillään. Riskienhallinnassa tärkeintä on tunnistaa olemassa olevat riskit ja suunnitella etukäteen niiden varalta. Siivonen suosittelee koottavan mahdollisimman moninaisen turvallisuuden suunnitteluryhmän, joka myös tuntee toiminnan hyvin.
Hänen mukaansa riskienhallinta on prosessi, jossa ensin tunnistetaan riskit. Yleisimmät riskit vapaaehtoistoiminnan puolella ovat Siivosen mukaan ihmisille sattuvat riskit (esim. joku loukkaantuu) ja ihmisten aiheuttamat riskit (vaaratilanteet). Riskien ns. suuruus eli todennäköisyys tulee arvioida. Mitkä riskit ovat todennäköisemmät ja kuinka paljon resursseja niihin varautumiseen tulee laittaa? Arviointien jälkeen suunnitellaan mahdolliset toimenpiteet ja niiden käytännön toteutukset sekä toteutumisen ja onnistumisen seuranta.
Siivosen puheenvuorosta parhaiten mieleeni jäi turvallisuuskävely. Turvallisuuskävelyllä tarkoitetaan tilan turvallisuuden varmistamista kävelemällä tilassa, jossa toiminta toteutetaan. Kävelyä tehdessä mietitään ja suunnitellaan tilajärjestelyitä; kuinka paljon väkeä tilaan mahtuu, miten tilassa liikutaan, onko tilassa esteitä, missä on poistumis- ja pelastustiet jne. Siivonen suosittelee turvallisuuskävelyn tekemistä myös ulkotapahtumissa koko järjestäjä- ja työporukalla. Näin kaikki ovat perillä esimerkiksi pelastusreitistä, vessoista, infopisteestä, ensiapupisteestä ja vesipisteestä.
Viimeisenä puheenvuoron piti Lea Leivo SPR:n Kaarina-Piikkiö osastolta aiheesta hätäensiaputaitojen merkitys vapaaehtoistyössä. Leivo aloittaa puheenvuoronsa toteamalla tyynesti: ”Hätäensiavulla pelastetaan henkiä”. Jokaisella toimijalla niin vapaaehtoisella kuin järjestäjällä, kuten kaikilla muilla, on vastuu tarjota tai soittaa apua. Suurin avunviivästymisen syy on avunsoittajan epäröinti soittamisesta. Leivo muistuttaa, että hätäkeskuksessa on osaavia ihmisiä, jotka auttavat tilanteen arvioinnissa ja hallinnassa.äHä
Hätäensiavussa muun muassa kylmäpakkaukset ja avaruuskankaat ovat ensisijaisen merkittävässä asemassa. Hätäensiavun tärkeä perusasia on tajuttoman ja hengettömän ihmisen erottaminen. Jos ihminen makaa maassa reagoimatta, testaa ensin hengittääkö hän esimerkiksi laittamalla kämmenselkä henkilön nenää vasten. Jos henkilö hengittää, mutta ei reagoi ja herää, on hän tajuton. Tällöin tulee soittaa hätänumeroon ja asettaa potilas kylkiasentoon. Jos hän ei hengitä tulee soittaa hätänumeroon, laittaa puhelin kaiuttimelle, varmista että hengitystiet ovat auki ja tarvittaessa aloita elvytys. Lisää ohjeita löytyy SPR:n sivuilta: https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet
Seminaari päättyi yhteiseen lyhyeen keskusteluun päivästä. Seminaari oli mielenkiintoinen, ja sisälsi sekä tuttua että uutta tietoa. Esimerkiksi turvallisuuskävelyn tulemme Sondipissa varmasti ottamaan huomioon tapahtumia suunnitellessamme tulevaisuudessa!
– Johanna