Olen saapunut Tampereen lähes pahamaineiseen lähiöön. Ilmassa leijuu pizzan tuoksu. Vanha pesula on siinä missä muistinkin. Puiden lehdet ovat vielä vehreät. Niiden takaa voi erottaa pienen kaistaleen vettä. Joku on jättänyt kadulle saa ottaa-laatikon, jota ohikulkijat tutkivat. Jossain täällä asuu aktivisti Julianna Brandt. Pian kauniin vanhan puutalon ikkunasta pilkistää pää: ”Hei, sä löysit!” Pyysin Julianna Brandtia vastaamaan muutamaan kysymykseen.
Esittely
Olen Julianna Brandt, 25-vuotta.
Opiskelen nuorisotutkimusta Tampereen yliopistossa ja olen lisäksi nuorisotyöntekijä.
Itseäni esitellessä kerron aina pian, että olen myös aktivisti, koska se on niin tärkeä osa mua. Olen ihmisoikeusaktivisti sekä Zero waste -ja luontoaktivisti. Teen paljon kouluttajan hommia ja koen sen osaksi aktivismiani. Harrastan kanteleen soittoa ja lavarunoutta. Asun Tampereella, mutta nykyään mulla on monta kotia. Kotoisin olen Kokkolasta. Haluan aina mainita sen, sillä koen mun kotijuuret tärkeiksi. Juuret ”Junttilassa” myös vaikuttavat muhun ja mun työhön aktivistina.
Kerro itsestäsi aktivistina.
Mulla on tavallaan kaksi eri aktivismin muotoa. Toisaalta toimin asiantuntijana ja kouluttaja, mutta sen lisäksi teen myös luonto -ja nollahukka-aktivismia.
Toimin siis sekä asiantuntijana että kouluttajana Rauhankasvatusinstituutilla Helsingissä. Koulutan nuorityöntekijöitä turvalliseen tilaan liittyvistä asioissa, vammaisuudesta, ableismista ja LGTB+ -asioissa. Kuulun itse näihin molempiin ryhmiin. Olenkin asiantuntija, jolla sattuu myös olemaan kokemusta näistä asioista. Elokuussa olen palkallisena kouluttajana Oulussa. Lisäksi toimin myös kansainvälisenä kouluttajana. Pääsin mukaan Rauhankasvatusinstituutin koulutuksen kautta vuonna 2017. Olin mukana tällaisessa kaksivuotisessa vihapuheen vastaisessa koulutuksessa, jossa on mukana 25 eri marginaaliryhmiin kuuluvaa ihmisiä. Tämän koulutuksen tarkoitus on antaa ääni ihmisille itselleen. Ljubljanassa, Sloveniassa koulutuksia tehtiin englanniksi ja Suomessa suomeksi. Tulevaisuudessa toivon pystyväni kouluttamaan myös ruotsiksi. Tämän koulutuksen myötä pääsen myös palkalliseksi kouluttajaksi. Vaikka aktivismi on harvoin palkallista, niin kyllä se välillä käy myös työstä ja voi hyvin myös työllistää.
Tein myös noin kaksi vuotta sitten Muoviton maaliskuu -haasteen, joka kesti 30 päivää. Olin katsonut dokkareita ja järkyttynyt siitä muovin määrästä ja sen vaikutuksista. Sen jälkeen katsoin kaikki mahdolliset Zero Waste -videot YouTubesta. Kaiken sen jälkeen olin päättänyt alkaa vähentämään muovin käyttöä ja päätynyt ostamaan kestotuotteita. Aluksi haaste tuntui haastavammalta, mutta enää ei tunnu vaikeelta tai erilaiselta. Olen käyttänyt mun Instagramia myös mun aktivismin välineenä ja jakanut siellä esimerkiksi näitä nollahukka vinkkejä.
2018 liityin Zero Waste Finlandiin ja lokakuussa samana vuonna tutustuin Tampereella muihin nollahukka ihmisiin ja aktiiveihin. Oli ihanaa, kun voi tavata ihmisiä ja käsitellä asioita yhdessä. Syksyllä meillä oli työpaja, jossa sai tehdä hygieniatuotteita. Sen lisäksi me ollaan pidetty kahvihetkiä, cornereita ja oltu ständeillä esittelemässä meidän toimintaa ja nollahukkaa. Meidän toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen ja sen takia meillä onkin välillä pitkiä taukoja töiden, opintojen tai muiden elämässä tapahtuvien asioiden takia. Lisäksi olen pitänyt Luontoliiton kautta pieniä työpajoja nuorisoryhmille esimerkiksi rastirataa. Siellä tuli tosi hyviä kysymyksiä!
Mua kiinnostaa puhua kaikille tästä aiheesta! Haaveena on järjestää roskien keräämistapahtuma Luontoliiton kanssa. Lisäksi olen ollut mukana järjestämässä Istu Gretan kanssa -tapahtumia. Syksyllä jatketaan taas.
Mikä sai sut lähtemään mukaan?
Molemmissa aktivismin muodoissa on oikeastaan samat syyt. Ehkä se on se oikeudenmukaisuuden taju. Olin jo 12-vuotiaana kettutyttö ja kasvissyönnin aloitin 15-vuotiaana. Pienellä paikkakunnalla ei ollut samalla tavalla mahdollisuutta osallistua ja olla osa järjestöä, kuin isommissa kaupungeissa.
Kun on itse nähnyt, että sitä tietoa puuttuu esimerkiksi eri identiteeteistä, niin on tullut sellanen olo, että ihmisille täytyy jakaa tietoa, että he voi ymmärtää ja tajuta. On myös radikaalimpia aktivismin muotoja, mutta itse edustan maltillisempaa ja väkivallatonta aktivismia. Mulle on ainoa vaihtoehto tehdä jotain. En voi vaan katsoa tumput suorana vierestä! Uskon esimerkin voimaan paikallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Mikä oli sun ensimmäinen kokemus?
Mun ensimmäinen kokemus oli varmaan silloin 12-vuotiaana. Se oli sellanen kettutyttö kokeilu. Kokkolassa on vahvaa turkisaluetta ja mun koti oli silloin lähellä minkkitarhaa. Saatiin päähämme toteuttaa eläinaktivistinen tempaus vapauttaa ne minkit. Kiivettiin aitojen yli minkkitarhaan. Samalla hetkellä poliisit kaartaa pihaan ja ei kun juoksemaan niitä karkuun. Onneksi ne poliisit tuli, eikä keretty vapauttamaan niitä! Eihän ne minkit olisi pärjänneet vapaina!
Millaisia vinkkejä haluaisit antaa kiinnostuneille?
Kannattaa vierailla kaikilla kojuilla ja mennä rohkeesti juttelemaan niille tyypeille: ”Moi! Mitä teette? Miks? Ja mikä teidät sai tähän mukaan?” Kysykää ja kiinnostukaa! Niin myös kojuilla olevat voi head huntata kiinnostuneita toimintaan mukaan. Kannattaa muistaa, ettei me tarvita kymmentä tekemään asioita täydellisesti vaan satojatuhansia tekemääm asioita epätäydellisesti! Aina löytyy joku just sulle sopiva duuni tai voit saada vapaat kädet. Kiinnostusta kun löytyy, niin oma paikka löytyy kyllä. Eikä tarvii tehdä isoja juttuja heti, pienet riittää. Ne voi olla ihan mitä vaan, voit vaikka puhua niistä sulle tärkeistä asioista kahvipöydässä. Aktivismia on niin monenlaista. Just siitä syystä esimerkiksi Mahdollisuuksien torit on tosi hyviä tapahtumia tutustua järjestöihin ja löytää se oma paikka. Siellä kannattaa kysyä rohkeesti, vaikka vähän ujostuttaisi. Järjestöihin on yleensä aika matala kynnys tulla mukaan, kunhan löytää ihmisiä, jotka kuuluu niihin. Mahdollisuuksien torilla heitä on paljon!
Muistakaa lisäksi oma jaksaminen, kun teette aktivismia. Yksin ei voi pelastaa koko maailmaa. Tehkää oman jaksamisen rajoissa. Kun meitä on monta, se onnistuu. Aktivismi on myös hyvä paikka opetella sanomaan ei. Sitä taitoa tarvitaan paljon myös työelämässä.
Teksti on osa Turun Mahdollisuuksien torin Innostu! Vaikuta! Toimi! -artikkelisarjaa. Tekstin kirjoitti: Annika Hämäläinen
Turun Mahdollisuuksien tori järjestetään sunnuntaina 15.9. klo 13-17 Vanhalla Suurtorilla.